Lapsuuteni joulu

4.12.2019

4.12.2019

Olen kotoisin Itä-Suomesta, Enonkoskelta. Se sijaitsee noin 30 kilometriä Savonlinnasta Joensuuhun päin.

Jussi ja Aku Eronen.

Enonkoski on pieni ja kaunis maaseutukunta. Järviä, metsiä ja peltoja on paljon. Maasto on mäkistä ja kumpuilevaa. Lapsuudenkotini on vajaa 20 hehtaarin maatila ja sijaitsee Karvilassa, noin kuusi kilometriä kirkonkylältä. Kun olin lapsi, meillä oli hevonen, lehmiä, sikoja, kanoja ja kotikissa. Koska tila oli pienehkö, lehmiä oli vain muutama. Viiden hehtaarin peltoalasta ei olisi riittänyt rehua suuremmalle määrälle.

Muistelen tässä nyt yhtä lapsuuteni joulua. Lunta oli runsaasti. Lähes metrin korkuiset marjapensaat puutarhassamme olivat melkein peittyneet. Jouluaatto-aamuna isä kysyi minulta aamiaisen jälkeen, lähdenkö mukaan hakemaan joulukuusta metsästä. Lähdinhän minä ja ihan innoissani. Isä sanoi, että hän oli jo kesällä katsonut sopivan kuusen, eikä se ole kovin kaukana pihalta. Kiristimme kuitenkin saappaan varret tiukasti, ettei lunta pääse kenkään sisään. Tarvoimme sitten umpihangessa kuusen luo, ja isä katkaisi sen juuresta pokasahalla, karistettuaan siitä ensin lumet pois. Sain kantaa latvapäästä kun palasimme talollemme.

Kuusikuja Näätäkalliolle, somevaarin kotipihalle.

Aattona meillä lapsilla tietysti jännitys kohosi, kun odotimme iltaa ja joulupukin tuloa. Mutta ensin lämmitettiin savusauna. Sen lämmitys kesti talvipakkasella muistini mukaan joskus parikin tuntia, kun pitkiä halkoja piti polttaa monta pesällistä ennen kuin se lämpeni.

Meillä isä kävi poikien kanssa saunassa ja äiti tyttöjen. Tiedän, että joissakin perheissä käytiin kaikki yhdessä saunomassa, mutta meillä niin ei tehty.

Saunan jälkeen vaihdettiin puhtaat vaatteet ja käytiin kaikki yhdessä joulupöytään. Se oli niukka nykyoloihin verrattuna, mutta ah’ kuinka herkullisia ne jouluruoat olivatkaan. Joulukinkku oli omasta possusta itse suolattu ja isossa leivinuunissa äidin paistama. Kinkku oli silloin suurta herkkua, koska sitä syötiin ainakin meillä vain jouluna. Nykyään kinkun viehätys on kärsinyt, kun sitä on tarjolla lähes joka päivä. Kinkun lisäksi joulupöydässämme oli tietysti myös porkkana- ja lanttulaatikkoa, sekä kokonaisina keitettyjä, valmiiksi kuorittuja perunoita. Lipeäkalaakin oli joskus, mutta siitä en tykännyt. Jälkiruokana oli riisipuuro ja sekahedelmäsoppaa. Tuo ateria oli hyvin pelkistetty, mutta kyllä se maistui erittäin hyvälle. Ehkä sen vuoksi, että sellaisia ruokia ei muulloin syöty.

Nykyajan joulupöydissä on kinkun lisäksi monenlaista kalaa, mätiä, vihanneksia ja juureksia jne, jne. Voi olla jopa kymmeniä eri ruokalajeja. Kinkku ja laatikot ovat monessa pöydässä enää perinteen vuoksi, ja niitä otetaan vain vähän. Kehitys kehittyy.

Aterian jälkeen äiti tiskasi astiat ja joskus joku tytöistä auttoi. Silloin sukupuolien roolijaot kotitöissä olivat varsin jyrkät. Naiset hoitivat keittiön ja siivouksen, miehet raskaammat piha- ja metsätyöt. Eläinten hoitoon osallistuivat molemmat.

Sitten oli vuorossa meidän lasten eniten odottama tapahtuma. Joulupukin saapuminen. Pukki oli yleensä aina myöhässä ja isä lähti ulos katselemaan, joko sitä näkyisi edellisen mäennyppylän takana. Jostain syystä joulupukki saapui aina, kun isä oli poissa. Pukki toi jokaiselle yhden lahjan, joskus kaksikin. Meillä oli rahaa niukanlaisesti käytettävissä tällaiseen, mutta näitä asioita aloin ymmärtämään vasta paljon myöhemmin, aikuisena. Oli aina hyvin jännittävää avata paketti. Aina se ilahdutti suuresti. Sisarusten kanssa sitten vertailtiin, mitä oli saatu. Joskus toisen lahja näytti paremmalta kuin oma ja se saattoi vähän harmittaakin. Mutta aina lahjoista kuitenkin iloittiin yhdessä. Yksi asia meinasi unohtua. Joulupukkia odotellessa lauloimme kaikki yhdessä joululauluja. Kouluikäisillä oli laulukirjat ja niistä katsottiin sanat kun jokaista säkeistöä ei sentään ulkoa osattu. Yhdelle kirja käteen ja toiset olan yli sanoja kurkkimaan ja yhdessä sitten päästeltiin niin, että tupa raikui. Kilisee, kilisee kulkuset…

Illalla mentiin masut täynnä ja tyytyväisenä nukkumaan vähän tavallista myöhemmin.

Jouluaamuna herättiin aikaisin. Syötiin aamupuuro ja juotiin lämmintä. Lapset teetä ja vanhemmat kahvia. Isä oli valjastanut hevosen ja sitten pukeuduttiin lämpimästi ja ahtauduttiin rekeen. Matka joulukirkkoon alkoi. Muitakin oli samalla asialla ja hevosia reki perässä jolkutteli kirkolle päin useita. Kirkon edessä oli puomi, mihin hevoset löysästi sidottiin. Isä laittoi meidän hevoselle vähän heiniä eteen kirkonmeiningin ajaksi. Messua sanottiin silloin kirkonmeiningiksi. Muistan messusta vain sen. että se tuntui erittäin juhlalliselta, vakavalta ja hienolta toimitukselta. Ja lapsen mielestä pitkältä. Ihmettelin siellä sitä, kun isäkin lauloi mukana virsiä. Sekin tuntui oudolta, kun hänellä oli valkoinen paita, pyhähousut ja pikkutakki päällä. Sitä en muista, oliko solmiota.

Paluumatkalla jotkut hevosmiehet ajoivat kilpaa kotiin. Miehet vertailivat joskus puheissaan, kenellä on kylän paras juoksija. Isä sanoi, että meillä on hyvä työhevonen, eikä osallistunut näihin ”hömpötyksiin”.

Joulupäivä oltiin kotona, nautittiin toisen kerran joulupöydän antimia, lueskeltiin kirjastosta lainattuja kirjoja ja vain oltiin yhdessä. Meillä ei ollut televisiota eikä puhelinta. Radio oli ja sitä kyllä kuunneltiin. Ainakin isä kuunteli uutiset ja silloin piti ”mukuloiden olla hiljaa”. Jouluna ei käyty kylässä naapurin lapsia tapaamassa. Se oli sallittua vasta tapanina.

 

 

Huomautus! Tämä artikkeli on kirjoitettu kesällä 2019 pyynnöstä Eläkeliiton joululehteä varten. Kiitos pyynnöstä, oli mukavaa muistella näitä asioita. Lehti on nyt julkaistu ja löytyy sieltäkin.

 

 

 

Kalenteri

marraskuu 2020
ma ti ke to pe la su
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30  

LISÄÄ JULKAISUJA

Hääpäivä Helsingissä

Hääpäivä Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö: Hotel Lilla Roberts. Teimme jo hyvissä ajoin suunnitelmia kesän varalle. Meillähän oli syytä...

Share This