Miten uudet kotisivut syntyivät

Menin yhtenä kuukauden ensimmäisenä perjantaina Järvenpään yrittäjien kuukausittaiselle ”Yrittäjäaamiaiselle”. Samaan pöytään osui vahingossa tuoreen mainostoimiston väki – startup-yritys Ohoi Creativen mieskolmikko.

Syötiin aamiaista, juteltiin ja jossain vaiheessa tulin maininneeksi, että tarvitsisin uudet kotisivut. Nykyiset sivut tein itse ja niillä pääsi yrittäjänä ihan hyvin alkuun, mutta eivät ne oikein riitä enää ammattimaisemmassa yrityskäytössä. ”Kuinkas sattuikaan, kun tämä on juuri meidän yksi osaamisalueemme”, kertoivat pöytäseurueeni jäsenet.

Niinpä sovimme tapaamisesta heidän konttorillaan seuraavalla viikolla.

Tuossa tapaamisessa kerroin, että olen aktiivinen somen käyttäjä, mutta haluaisin automatisoida mahdollisimman pitkälle some-jakelut ja tehdä mielenkiintoiset, automaattisesti joka päivä päivittyvät kotisivut. Minulla ei ollut hajuakaan, onko se mahdollista, mutta sanoin, että juuri siksi tulin alan ammattilaisten luo.

Kerroin, että some vie mielestäni jo liikaa aikaani. Haluan yrittäjänä yhä pysyä näkyvillä ja mielenkiintoisena somessa, mutta haluan käyttää aikaani enemmän johonkin muuhun ja järkevämpään.

Olen puhunut paljon ja hartaasti digitalisaatiosta ja automaatiosta, mutta olen tehnyt itse kaiken käsin. Nyt siihen tulee muutos näiden uusien kotisivujen ansiosta. Teen itse enää ns. runkomateriaalin eri some-kanaviin ja kotisivujen digitaaliset robotit hoitavat loput.

Kiitos paljon Ohoi Creative ja Järvenpään Yrittäjäaamiaisen verkostoitumismahdollisuus!

www.ohoicreative.com

Kalenteri

heinäkuu 2020
ma ti ke to pe la su
« joulu    
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

LISÄÄ AIHEPIIRIN JULKAISUJA

Lapsuuteni joulu

Lapsuuteni joulu

Olen kotoisin Itä-Suomesta, Enonkoskelta. Se sijaitsee noin 30 kilometriä Savonlinnasta Joensuuhun päin. Jussi ja Aku...

Vuokramökki Uudellamaalla

Vuokramökki Uudellamaalla

Halusin tarjota jälkikasvulleni pienen irtioton arjesta - pois kotoa, vaikka koti onkin hyvä ja viihtyisä. En halunnut...

SeikkailuSveitsi hurmasi

SeikkailuSveitsi hurmasi

Sveitsin elämyskeskus Hyvinkäällä ihastutti ja valloitti meidän aktiivisen ja liikunnallisen perheemme kolme...